Story of my life

Laitetaan näin heti aluksi faktoja pöytään. Olen koko elämäni ollut pyöreä ja melkeinpä aina ylipainoinen. Mielestäni jokaisen ihmisen pitää elämässään ottaa ohjat omiin käsiin ja esimerkiksi kotona opittuja huonoja elämäntapoja on turha syyttää vielä päälle kaksikymppisenä liioista kiloista. Omassa suvussani melkeinpä kaikki tosin ovat ylipainoisia, eivätkä mitenkään hieman pyöreitä, vaan oikeasti isoja. Kotona meillä syötiin näennäisen terveellisesti kotiruokaa, mutta salaattia oli vähän, annokset isoja ja ravintoarvoiltaan kehnoja.

Pahinta olivat kuitenkin ne herkut. Kaapeista löytyi keksejä, välipalaksi oli vaaleaa patonkia tai hillomunkkia, pakkasessa jäätelöä ja kyllähän meillä usein leivottiinkin. Lisäksi kunnon ruokailuaikoja ei ollut yhteistä päivällistä lukuunottamatta. Vanhempani ovat kokeilleet vaikka mitä laihdutuskuureja, mutta taistelevat nyt keski-iän ylittäneinä edelleen kilojensa kanssa. Toivoisin, että voisin olla jopa esikuvana heille ja innostaa heitäkin kohti terveellisempää elämää...? (olettaen että pääsen itse ensin vauhtiin tietysti :D)

Olin aina se luokan ylipainoinen tyttö, vaikka nyt jos katselen kuvia esimerkiksi ala-aste ajoilta, niin joo pyöreät posket löytyi, mutta en mä nyt suoranaisesti läski ollut. Tiedostin kyllä aina olevani iso ja kömpelö ja ensimmäistä laihdutuskuuria harkitsin varmaan jo ekoilla luokilla? Yläasteella, kun omaa rahaa löytyi jo vähän ja kaupassa pääsi käymään vapaasti, niin tilanne riistäytyi ns käsistä. Ostelin usein sipsejä, leivonnaisia, jäätelöä, roskaruokaa yms ja söin niitä salaa, koska häpesin tapaani ahmia herkkuja. Annoskoot pysyivät jättimäisinä ja liikuntaa harrastin vähän. Yläasteella pelasin salibandya muutamia kertoja viikossa, joka pelasti mut ehkä totaaliselta paisumiselta. Joskus kävin salilla kuukauden, kunnes innostus lopahtui. Liikunta oli satunnaista pakkopullaa. Laihduttaminen pyöri mun päässä joka päivä enkä varmaan yläasteen jälkeen ole syönyt kertaakaan herkkuja ilman huonoa omatuntoa. Olin kuitenkin aika tietämätön mistään ravintoarvoista tai oikeista laihdtusmetodeista enkä todellakaan halunnut niistä kenenkään kanssa keskustella. Siispä mitään tuloksiakaan ei koskaan tullut. 

Lukio kului edelleen porukoiden katon alla ja kiloja kertyi hitaasti, mutta varmasti n. 5 lisää. Veikkaisin, että yläasteella painoin n. 75 kg, jos oikein muistan. Lukiossa en enää pelannut salibandya, joten satunnainen jumpassa/salilla käynti oli ainoa liikunta, jota harrastin, mutta en siihenkään jaksanut oikein sitoutua. Ruokailutavat pysyväit ennallaan ja ahmin edellen herkkuja ja tunsin huonoa oloa niin henkisesti kuin fyysisestikin. En ees jaksa käsittää, kuinka paljon huonot elämäntavat on vaikuttanu mun henkiseen hyvinvointiin. Siihen paneudun tosin tulevissa teksteissä enemmän.

Kolme vuotta sitten muutin omaan asuntooni ja toisella paikkakunnalle opiskelemaan. Opiskelijariennot veivät mennessään ja alkoholia ja rasvaisia yön grilli"herkkuja" tuli nautitta useampiakin kertoja viikossa. Liikunta jäi aluksi myös kokonaan pois kuvioista. Ensimmäinen vuosi toisessa kaupungissa kului bilettäen ja pöhöttyen. Peilikuva ei sääli. Lopulta elämä hieman taasantui, mutta terveelliset elämäntavat eivät ottaneet tuulta purjeisiinsa. Vuosi sitten aloin harrastaa liikuntaa ensin salilla ja sitten jumpissa. Määrät ja kiinnostus ovat olleet vaihtelevia ja pidempiäkin kuukauden pausseja on ollut. Ruokavaliossa muutoksia on tapahtunut lähinnä niin, että syön ehkä terveellisempää ruokaa, mutta herkkuorgioita pidän edelleen. Näin ollen painokaan ei ole päässyt tippumaan.

Olen siis 167 cm pitkä ja tällä hetkellä painan 82 kg. Olen huomannut oikeasti olevani addiktoitunut sokeriin. Se on kuin huumetta mulle! Ihan sairasta miten ihmisen olo voi tulla niin levottomaksi ilman sokeria. Ihan kuin vierotusoireita. Sipsejä, roskaruokaa yms en oikeastaan enää himoitse paitsi äärimmäisen harvoin tai joskus bileissä, jos niitä on tarjolla. Kaikki sokeriset ja makeat jutut on mun heikko kohta. Olen huomannut, että totaalikieltäytyminen toimii mulle ainakan tällä hetkellä parhaiten. En pysty ottamaan yhtä palaa suklaata, koska se laukaisee heti himon vetää levyn kerrallan ja enemmänkin.

Tässä mun tarina in a nutshell. Kirjotin lähinnä selventääkseni omia ajatuksiani, mut ehkä siellä ruudun toisella puolella on myös muita, jotka kamppailee samanlaisten asioiden kanssa?

kuvat: weheartit ja google kuvahaku